Olinpa tuossa eräänä talvi-iltana tulossa töistä ja palelin bussipysäkillä muutaman asteen pakkasessa. Näin jo kaukaa oman bussini tulevan, ja reippaasti ojentelin kättäni lähtestyvän bussin suuntaan pysäyttääkseni sen. Bussikuskipa vaan ei katsonut pysäkille päinkään, vaan sivuikkunasta ihan vastakkaiseen suuntaan niin että takaraivo vain minuun päin vilkkui. Sattui sitten juuri kohdalla kurkistamaan josko joku sattuisi pysäkillä vartomaan, ja hyppäsi jarrulle nähdessään minun huitovan.
Hyppäsin sisälle bussiin ja olin aikeissa vilauttaa korttiani lukijalle silmieni jo etsiessä istumapaikkaa, kun korviini kantautuivat bussikuskin erittäin v****lla äänellä lausutut sanat: "Sopis seuraavalla kerralla näyttää merkkiä vähän aikaisemmin kun vasta bussin ollessa kohdalla.". Katsoi vielä oikein pahalla silmällä tuon sanoessaan. Onneksi en sillä kertaa jäänyt sanattomaksi, vaan vastasin hyvin ystävälliesti: "Näytin kyllä pysähtymismerkkiä jo kun olit tuossa risteyksen kohdalla mutta katselit toisaalle. Pitänee tanssia seuraavan kerran ripaskaa pysäkillä että tulee huomatuksi." Tiedä nyt oliko tuo niin fiksua, mutta ainakin muutamaa lähellä istuvaa se nauratti.
Onneksi poikkeuksiakin bussikuskeissa on. Ja myönnän, että minusta ei olisi ajamaan isoa autoa tuntikausia pitkin poikin Hesaa ruuhka-aikona sekuntiaikataululla.
Alli
tiistai 18. marraskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti